Alkuvuoden kuulumiset

Edellisestä kuulumispostauksesta on kulunut jälleen sen verran kauan, että nyt on hyvä aika päivittää kuulumisia. Alkuvuosi on mennyt todella vauhdikkaasti, vaikka sainkin “lomailla” koko tammikuun. Tuo “lomailu” oli kuitenkin sen verran kipujen ja kolotusten täyttämää, ettei se oikein mahdollistanut esimerkiksi tehokasta opiskelua vaan päivät meni muutaman tunnin opiskelun jälkeen hyvin pitkälti makuuasennossa Netflixiä katsellen.

Helmikuun alussa kolarin aiheuttamat kivut ja kolotukset alkoivat olla jo vähäisempiä ja pääsin palaamaan sairaslomaltani takaisin töihin ja aloittamaan täysipainoisen opiskelunkin. Sen jälkeen arki onkin ollut melkoisen vauhdikasta, mutta sitä kerkesin jo kaivatakkin! Kouluviikkojen aikana teen yleensä korkeintaan muutaman työvuoron ja etäviikoilla kolmesta neljään. Tammikuun hiljaisemman opiskelutahdin myötä tekemistä kertyi helmikuun puolelle aika paljon ja niiden rästien myötä olenkin saanut opiskella kuluneet viikot lähes yötä päivää ja tekemistä on edelleen paljon, kun tehtävien palautuspäivät lähestyvät vääjäämättä. 

Opiskelu on mielekkäämpää ja mukavampaa kuin varmaan koskaan ennen ja uusien asioiden oppiminen käynnistää loputtoman tiedonjanon. Luentotallenteita ja videoita katsoessa saattaa menettää ajantajun ja huomata kolmen tunnin jälkeen, että ohhoh kello onkin jo vaikka kuinka paljon ja olisi muutakin tekemistä kuin opiskelu. Esimerkiksi mun ruokapöytä on ollut viimeiset pari viikkoa täynnä koulukirjoja ja erinäisiä lappuja, mutta eipä se oikeastaan ole hirveästi edes häirinnyt. Kaikki aika on kulunut joko töissä tai opiskellessa, niin ovatpahan matskut ainakin helposti ja nopeasti saatavissa eikä niitä tarvitse joka kerta kaivaa jostain laatikosta. 

Käynnissä oleviin olympialaisiin en ole ehtinyt perehtyä kovinkaan paljoa, vaikka yleensä urheilua tuleekin seurattua melko tiiviisti. Muutamat hiihdot ja lätkäpelit olen ehtinyt sivusilmällä seurata, mutta siihenpä se on jäänytkin.

Viime viikkoina vapaapäivä on ollut mulle ihan täysin tuntematon käsite ja näyttää vähän siltä, että tällä tyylillä mennään vielä pari seuraavaakin viikkoa, mutta hiihtolomaviikolle olen varannut itselleni pidemmän vapaan töistä ja tarkoitus olisi, että silloin saisi pidettyä edes parin päivän tauon opiskeluistakin. Kevät tulee olemaan kiireinen, mutta onneksi kesällä on tiedossa palkallinen kesäloma!

Miten sun alkuvuosi on lähtenyt käyntiin? 🙂

PSST! Voi olla, että ensi viikolla ei tule kuin yksi postaus, sillä meillä on lähiviikko, enkä luultavasti alkuviikosta kerkeä mitään kirjoittelemaan. 

Loading Likes...

Ensimmäinen postaus op.mediassa

Puhuin tämän kuun alussa Helsingin reissustani ja kerroin, että reissun päätarkoituksena oli vierailu OPn pääkonttorilla Helsingin Vallilassa. Meille järjestettiin Vallilassa briiffausilta, johon osallistui OPn tämän vuoden omistaja-asiakasbloggaajat. Kerroin postauksessa olevani ensimmäinen bloggaaja, jonka postaus julkaistaan op.mediassa ja postaukseni on julkaistu tänään. Ensimmäinen postaukseni käsittelee opiskelijan rahankäyttöä ja jaan postauksessa viisi vinkkiä siihen, miten rahat saa riittämään, kun elää opiskelijabudjetilla. Postauksen löydät op.mediasta (linkki).

Meistä kuvattiin vierailun aikana myös pieni esittelyvideo, joka löytyy OPn sosiaalisista medioista ja op.media-sivustolta. Videon löydät täältä.

Kirjoitin viime viikon sunnuntaina tuon op.mediassa olevan postauksen ja sen innoittamana julkaisin vähän samaa aihetta käsittelevän postauksen täällä omassa blogissanikin. Jos et ole vielä lukenut postausta siitä, miten vähentää ruokaan kuluvaa rahaa, niin käy ihmeessä tsekkaamassa sekin! 🙂

Mukavaa loppuviikkoa! 🙂

 

Loading Likes...

Ystävänpäivämuffinit

Heippa ja hyvää ystävänpäivää! ❤ Tänään ajattelin jakaa teille reseptin vadelma-suklaamuffineihin, joita leivoin ystävänpäivän kunniaksi. Nämä muffinit ovat gluteenittomia ja maidottomia, mutta vaihtamalla gluteenittomien jauhojen tilalle normijauhot ja käyttämällä normaalia jugurttia ja maitosuklaata näistä saa ihan normiruokavalioonkin sopivia. 

Näihin muffineihin tarvitset:

4 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl kaakaojauhetta
2 dl vanilja-soijajugurttia
75 g margariinia
2 dl vadelmia
1 dl suklaarouhetta/-paloja

Tee näin:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita jauhot, ruokasooda, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään ja toisessa kulhossa muna, jugurtti, sulatettu margariini, sokeri ja vaniljasokeri. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita. Lisää lopuksi vadelmat ja suklaa.

Nostele taikina muffinsivuokiin. Taikina kohoaa vain vähän, joten kohoamisvaraa ei tarvitse jättää kovin paljoa. Paista noin 25 minuuttia.

Halutessasi voit valmistaa muffineihin kuorruteen. Minä kuorrutin osan muffeista tuorejuustosta, kermasta ja tomusokerista tehdystä kuorrutteella. 

Loading Likes...

Miten vähentää ruokaan kuluvaa rahaa?

Suunnitteletko sä koskaan viikon ruokalistaa etukäteen vai mietitkö päivittäin mitä juuri tänään tekisi mieli ja teet sitä? Onko sulla ostoslista mukana kaupassa vai ostatko elintarvikkeesi sattumanvaraisesti?

Mä kirjoitin op.mediassa ensi viikolla julkaistavan postaukseni opiskelijan rahankäytöstä ja siinä yhteydessä aloin pohtimaan laajemmin ruokatarvikkeisiin kuukaudessa kuluvaa summaa. Mä en ole pitkiin aikoihin laskenut tarkkaa rahasummaa, joka mulla kuluu ruokaostoksiin kuukaudessa, mutta arvelisin sen olevan jotain 80-100 euron väliltä. Yhden hengen taloudessa se kuulostaa aika paljolta ainakin mun korviin. Toki mulla on erikoisruokavalioita ja ne nostaa joidenkin elintarvikkeiden hintoja aika paljon.

Mä käyn yleensä ruokakaupassa kerran viikossa, joskus kahdesti, mutta harvemmin sitä useammin. Pyrin siis ostamaan viikon ruuat kerralla, mutta välillä jokin unohtuu tai suunnitelmat muuttuu ja tarvitsenkin jotain lisää. Teen ruokakauppaan mennessäni aina ostoslistan. Jos en ole sitä suunnitellut kotona, niin kirjoitan sen puhelimeni muistioon viimeistään kaupan pihassa autossa istuessani, koska ilman ostoslistaa kauppareissu on katastrofi. Mukaan tarttuu ihan mitä sattuu, lähes kaikki oleellinen unohtuu ja rahaa kuluu ihan turhaan. Kauppalista on siis ehdoton must have. Opiskelijana haluan selvitä ruokaostoksista mahdollisimman halvalla ja suunnitelmallisuus on keino siihen.

Mun kauppalista on viikosta toiseen aika samannäköinen. Ostan aina hedelmiä ja vihanneksia, jugurttia, leipää, jauhelihaa ja kanaa. Näiden lisäksi saatan ostaa esimerkiksi kaurahiutaleita, kananmunia, ruokakermaa tai leipämakkaraa, mikäli ne on loppuneet. En kuitenkaan usein kauppalistaa suunnitellessani vielä päätä mitä ruokaa aion tehdä, vaan ostan juuri jauhelihaa tai kanasuikaleita, joista voi tehdä ainakin kymmentä eri ruokaa. Välillä mulla saattaa olla mielessä, että haluan tehdä vaikka lohta tai pinaattilättyjä ja silloin luonnollisesti ostan tarvikkeet niihin, mutta yleensä mun ruuat pyörii jauhelihan ja kanan ympärillä, sillä niistä saa tehtyä nopeasti ja helposti vaikka mitä.

Mun täytyy myöntää, että mä olen aika laiska kokki ja teen yleensä ruokaa aina niin paljon, että sitä riittää useammaksi päiväksi. Tämä toki myös sen takia, että tulee halvemmaksi valmistaa esimerkiksi jauhelihakeittoa isompi satsi kahdeksi tai kolmeksi päiväksi kuin tehdä kolmena päivänä aina eriä ruokaa.

Mä koen helpoimmiksi keinoiksi ruokakulujen pienentämiseksi olevan kauppalistan käyttämisen ja isompien ruokasatsien tekemisen. Toki myös harvemmat kauppareissut pienentää mm. heräteostosten riskiä sekä halvempien kauppojen valinta (esim. Lidl vrt. Saleen) tekee ruokalaskusta pienemmän.

Millä keinoilla sä pyrit vähentämään ruokaostoksiin kuluvaa kuukausittaista rahamäärää? Kerro niistä kommenttiboksissa! 🙂

 

Loading Likes...

Ensihoitajaksi opiskelu Oamkissa

Mikäli sä oot seurannut mun blogia vähänkään pidempään, saatat tietää, että mä opiskelen ensihoitajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Mä opiskelen ekaa vuotta eli takana on vasta reilut puoli vuotta opintoja ja edessä vielä kolme.

Ensihoitaja (AMK)-tutkinto on laajuudeltaan 240 op ja sen suorittaminen kestää neljä vuotta, mutta ainakin meillä sen suorittaminen onnistuu myös kolmessa ja puolessa vuodessa. Mun oma tavoite on valmistua jossain vaiheessa neljännen vuoden syksyä eli siis noin kolmessa ja puolessa vuodessa.

Syksyllä 2017 aloittanut ryhmä (eli me) on monimuotoryhmä mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä on lukukaudessa suunnilleen kuusi viikkoa lähiopetusta. Muut viikot opiskelemme itsenäisesti tai olemme harjoittelussa. Ensimmäisen vuoden aikana meillä on vain yksi kahden viikon orientoiva harjoittelu, joka sijoittui joulukuun kahdelle ensimmäiselle viikolle.

Lähiviikot on meillä usein tosi täysiä, päivät alkaa yleensä aamukahdeksalta ja loppuu neljältä, viideltä tai kuudelta iltapäivällä. Toki välillä saatetaan päästä aiemminkin. Lähiviikoilla on yleensä paljon harjoitustunteja ja simulaatioita sekä läsnäolopakollisia luentoja. Etäviikoille jää opiskeltavaksi suurin osa teoria-asioista. Osalla kursseista on valmiiksi nauhoitettuja videoluentoja tai muita videoita ja osa kursseista opiskellaan pääasiassa opettajien tekemien Powerpoint-esitysten ja kirjojen lukemisen kautta. Palautettavia tehtäviä on  paljon, sillä opettajat haluavat varmistua siitä, että me oikeasti opiskellaan ja ennen kaikkea ymmärretään asiat itsenäisestikin.

Koska me ollaan monimuotoryhmä, meidän luokalla on tosi monen ikäistä porukkaa ja meillä on tosi erilaiset taustat. Osa on ensihoidossa työskenteleviä lähihoitajia, osa on tullut suoraan lukiosta, osa on alanvaihtajia ja löytyypä joukosta muutamia sairaanhoitajiakin. Meidän luokan tunneilla on siis välillä 30 ihmistä ja välillä viisi. Lähihoitajat saa hyväksiluettua jotain osia tietyistä kursseista ja alanvaihtajat taas jotain muita. Sairaanhoitajat puolestaan suorittavat pelkästään ensihoidon kurssit.

Meistä tulee valmistumisen jälkeen virallisesti sairaanhoitajia. Ensihoitaja ei ole laillistettu ammattinimike, joten virallisissa rekistereissä me ollaan sairaanhoitajia huolimatta siitä, että meidän opinnoissa painottuu ensihoito. Esimerkiksi kätilön ja terveydenhoitajan tutkintoonkin sisältyy sairaanhoitajan tutkinto, mutta kätilö ja terveydenhoitaja ovat myös itsessään laillistettuja ammattinimikkeitä.

OAMKissa ensihoitajaopinnot rakentuvat siten, että ensimmäinen puoli vuotta opiskellaan ensiauttajatasoa. Ekan syksyn aikana ei ole vielä sairaanhoitajaopintoja, vaan yhdeksän opintopisteen ensihoidon kurssin lisäksi opiskellaan “yleisaineita” eli asiantuntijaviestintää, enkkua, tietotekniikkaa, mikrobilsaa ja infektioiden torjuntaa, anatomiaa ja fysiologiaa sekä kansansairauksia. Ekan vuoden keväällä aloitetaan perustason opinnot viiden opintopisteen Ensihoitolääketiede ja elvytys-kurssilla, mutta suurin osa perustason opinnoista on toisena vuonna. Tokan vuoden keväällä myös suoritetaan perustason testit, joiden jälkeen on mahdollista päästä kesätöihin ensihoitoon. Ensimmäisen vuoden keväällä alkaa sairaanhoitajaopintoihin kuuluva kliinisen hoitotyön kurssi ja sen lisäksi on mm. farmakologiaa ja lääkehoitoa sekä lisää anatomiaa ja fysiologiaa.

Opintojen toisena vuotena on perustason ensihoidon opintojen lisäksi muun muassa tutkivan kehittämisen opintoja, opparin suunnittelua, ruotsia, kliinistä psykologiaa ja patologiaa ja patofysiologiaa. Toisen vuoden aikana harjoitteluita on selkeästi ensimmäistä vuotta enemmän, sillä tokan vuoden aikana ollaan neljä viikkoa vuodeosastoharkassa, neljä viikkoa päivystyksessä ja yhteensä kahdeksan viikkoa ensihoidossa.

Kolmannen ja neljännen vuoden aikana me opiskellaan hoitotasolle. Ensihoidon opintojen lisäksi meillä on mm. mielenterveys- ja vanhustyön opintoja, tehohoitoa, yrittäjyyttä ja tottakai opparin tekemistä ja arviointia. Kolmannen vuoden aikana on tehohoidon, kotihoidon ja mielenterveyspuolen harjoittelut ja neljäntenä vuonna on mm. hoitotason harjoittelu. Mikäli kurssit ja niiden sisällöt kiinnostavat enemmän, niin opetussuunnitelma löytyy OAMKin sivuilta.

Muissa AMK:ssa opinnot voivat olla rakenteeltaan hyvinkin erilaisia kuin meillä, mutta ainakin mä tykkään tästä tyylistä, että ensihoidon opinnot kulkevat mukana heti ensimmäisestä vuodesta lähtien ja osaamista kehitetään koko ajan. Jossain koulussa opiskellaan ensin sairaanhoidon opinnot ja vasta sen jälkeen ensihoidon opinnot.

Meillä OAMKissa on hyvät ja asiastaan kiinnostuneet opettajat. Lisäksi meidän luokassa on hyvä yhteishenki ja vaikka ollaan monimuotoryhmä, niin ollaan ryhmäydytty ihan äärettömän hyvin. Etäviikoillakin meidän Whatsapp-ryhmässä käy keskustelu ihan päivittäin – oli asiaa tai ei 😀 

Jos sulla jäi jokin asia mietityttämään tai haluaisit tietää jotain lisää ensihoitajaksi opiskelusta, niin jätä kysymyksesi kommenttikenttään. Vastaan kysymyksiin mielelläni! 🙂

Loading Likes...

Välivuosi

Mä olen puhunut täällä blogissa paljon opiskelusta ja kouluun hakemisesta. Tänään ajattelin puhua välivuodesta, koska se tuntuu olevan joillekin tosi iso mörkö, joka halutaan välttää keinolla millä hyvänsä. Mä pidin lukion jälkeen välivuoden, vaikka jossain vaiheessa lukion aikana olin ehdottomasti sitä mieltä, että niin ei tule tapahtumaan. Abivuosi oli kuitenkin todella rankka ja kevään viimeisten kirjoitusten jälkeen olin niin väsynyt ettei pääsykokeisiin valmistautumisesta tullut yhtään mitään. Siinä vaiheessa välivuosi alkoi tuntua ihanalta mahdollisuudelta irroittautua opiskeluelämästä hetkeksi ja saada jalka työelämän oven väliin.

Mulla oli tiedossa työkokeilupaikka kesän ajaksi jo oikeastaan tammikuussa. Olin silloin seurakunnan isosena ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja ehdotti mahdollisuutta työskennellä kesän ajan nuorisotyön parissa. Kolmen kuukauden työkokeilun jälkeen mun virkailija työkkärissä päätti, että kun olen hakenut lääkikseen, niin en tarvitse enempää työkokemusta nuorisotyöstä vaan mun täytyy etsiä toinen työkokeilupaikka. Olin jo pidemmän aikaa halunnut päästä tutustumaan kaupan alaan ja hainkin työkokeiluun erääseen kauppaan, jonne pääsin uuteen kolmen kuukauden mittaiseen työkokeiluun. Se työkokeilu ja kolme kuukautta “riistopalkalla” tuotti tulosta, sillä sama firma maksaa mun palkan vielä näin neljä vuotta myöhemminkin. Mun kai pitäisi siis olla kiitollinen sille työkkärin virkailijalle, vaikka sen toiminta silloin tuntui tosi epäreilulta ja ikävältä.

Mä olin lukion jälkeen ihan tosi väsynyt. Tarkemmin ajateltuna olin ihan burnoutin partaalla ellen jopa oikeasti loppuunpalanut. Kun yritin kirjoitusten jälkeen avata pääsykoekirjat, mua ahdisti aivan suunnattomasti. Lukemisesta ei tullut yhtään mitään ja välillä musta tuntui, että paniikkikohtauksen saaminen oli kiinni ihan sekunneista. Mulla ei siis ole paniikkihäiriötä tai muuta vastaavaa, vaan olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt, että se aiheutti monenlaisia oireita. Aikaa meni tosi pitkälle syksyyn ennen kuin musta alkoi tuntua siltä, että aloin olla taas oma itseni.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, että miten mun olisi kannattanut välivuoteni viettää. Olisiko mun pitänyt lähteä ulkomaille pidemmäksi aikaa vai oliko työkokemuksen kartuttaminen parempi vaihtoehto. Olen tullut siihen tulokseen, että ilman nykyiseen työpaikkaani sitoutumista mun elämä tälläkin hetkellä saattaisi olla hyvinkin erilaista. Mulla on kuitenkin jo melkein neljä vuotta ollut työpaikka, josta olen lähtenyt toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja johon mut on otettu avosylin takaisin, kun olen palannut Ouluun. Mun ei ole tarvinnut stressata kesätöistä eikä opiskelujen aikaisesta toimeentulosta oikeastaan missään välissä. Mä olen päässyt osaksi ihan huippua työporukkaa ja toivon, että saan olla osa sitä tiimiä siihen asti, kun vihdoin pääsen oman alani töihin.

Välivuoden aikana sain kerättyä voimia ja motivaatiota jatko-opintoihin ja miettiä sitä, mitä oikeasti haluan tulevaisuudeltani. Sain tukkukaupalla kokemusta työelämästä, asiakaspalvelutyöstä, elämästä ylipäätään ja pääsin kurkkaamaan miltä “aikuisten elämä” näyttää. 18-vuotias ylioppilashan on todellisuudessa ihan lapsi, vaikka silloin tuntee olevansa aikuisempi kuin koskaan. Kun muistelee sitä aikaa näin 22-vuotiaana, niin ei voi kun nauraa.

Kuva: Rosa Säkkinen

Mun mielestä välivuosi on se hetki, jolloin pitää nauttia elämästä ja tehdä just sitä, mikä itsestä parhaimmalta tuntuu! Jos sä haluat reissata, niin reissaa. Jos haluat kokeilla jotain työtä, niin työkokeilun kautta se on helppoa! Välivuosi tarjoaa paljon mahdollisuuksia, jotka kannattaa hyödyntää, kun on vielä nuori ja pystyy tekemään just niin kuin itse haluaa.

Mulle välivuosi lukion jälkeen tuli todella tarpeeseen ja uskon saman pätevän monien muidenkin kohdalla, mutta kaikki eivät sitä tarvitse. Mulla on kavereita, jotka jatkoivat suoraan lukiosta korkeakouluun ja valmistuvat puolentoista vuoden päästä maistereiksi yliopistosta. Mulla on myös kavereita, jotka menivät lukiosta suoraan jatko-opiskelemaan ja ovat pitäneet välivuoden sitten korkeakouluopintojen aikana. Mahdollisuuksia on siis monia ja jokaiselle varmasti löytyy se paras vaihtoehto. Haluan kuitenkin sanoa, että vaikka susta voi tuntua välivuoden olevan suuri epäonnistuminen ja suorastaan katastrofi, niin kannattaa mieluummin ajatella se mahdollisuutena nähdä ja kokea jotain sellaista, mitä ei opiskelijaelämän aikana pääse kokemaan.

Kuva: Rosa Säkkinen

Loading Likes...

Oletko koskaan ajatellut miltä tuntuu, kun autot törmää?

Ootko sä koskaan ajatellut miltä tuntuu, kun toinen auto ajaa sun perään tai kylkeen? Oli vauhtia vähän tai vähän enemmän, se tuntuu kaikkea muuta kuin mukavalta. 

Mä olin joulukuun lopussa autokolarissa. Mun perään ajoi auto, joka oli selkeästi mun autoa painavampi ja jolla oli nopeutta kaksi kertaa sen verran mitä mulla oli – törmäyksessä siirtyi siis suuri määrä energiaa. Tämän kolarin jälkeen mun ajatusmaailma autolla ajamisesta on muuttunut todella paljon. Ajattelin ensin, etten asiasta puhu julkisesti mitään, mutta viikkojen pohdinnan jälkeen haluan nostaa esiin mitä nykyään pyörii mun mielessä ihan joka kerta, kun autossa istun.

Mä olen ajanut autoa ensimmäisen kerran silloin, kun mun jalat ylsi penkiltä polkimille ja pää oli sen verran korkealla, että näin ratin yli eteeni eli siis joskus kymmenen vuotiaana. Kun olin 14-vuotias, mä ja mun veli saatiin mummolan pellolle peltoautot, joilla ajettiin pellolla milloin ympyrää ja milloin ristiin rastiin. Olen siis tottunut ajamiseen ja koen, että mun auton käsittelytaidot on hyvää luokkaa.

Kun jotakin asiaa on harjoitellut pitkään ja kokee osaavansa sen, itseluottamus tottakai kasvaa ja sen asian tekeminen tuntuu hyvältä. Mä olen aina tykännyt ajamisesta ja ollut itsevarma kuljettaja. Olen tiedostanut omat taitoni, ajanut niiden mukaan ja uskaltanut myöntää, jos joku ei suju (kuten peräkärryn kanssa peruuttaminen – ei sitten yhtään mun juttu). Koska en ole lähelläkään täydellistä, välillä on tullut myös tehtyä tyhmiä ohituksia tai pidettyä liian lyhyttä turvaväliä jne.

Ennen kolaria mä en välittänyt, jos takana oleva piti lyhyttä turvaväliä tai kuski, jonka kyydissä olin, ajoi liian lähellä edellä olevaa autoa tai ajoi ylinopeutta. Saatoin ajaessa keskittyä johonkin ihan epäolennaiseen asiaan ja hoksata yhtäkkiä, että “ei hitto, mä en ole keskittynyt ajamiseen kunnolla viimeiseen kahteen minuuttiin”. Talven liukkailla saatoin ajaa mutkaan liiallisella tilannenopeudella, jolloin auton perä lähti luisuun tai saatoin osoittaa kääntymisaikeeni vilkulla liian myöhään. Kaikki ihan perusasioita, joista puhutaan ajokoulussa jatkuvasti.

Mä en tiedä, mikä oli syynä sille, että se auto ajoi mun perään, sillä kuski pakeni paikalta. En tiedä räpläsikö se kuski puhelinta, oliko se kännissä, keskittyikö se johonkin epäolennaiseen vai mitä, mutta sen tiedän, että se törmäys tuntui todella pahalta, sillä mä en osannut varautua siihen yhtään. Mä huomasin sen auton valot mun taustapeilissä murtosekunti ennen törmäystä enkä ehtinyt tehdä yhtikäs mitään.

Mulla ei ollut sen kolarin jälkeen pelkoja ajamista tai auton kyydissä olemista kohtaan, kunnes tuli ensimmäisen kerran se hetki, kun joku ajoi takana liian lähellä. Se tunne, kun sun päätä, niskaa, kaulaa ja selkää särkee jo valmiiksi, ajat autoa ja näet taustapeilistä, että takana oleva auto on todella lähellä ja tulee vain entistä lähemmäs aina, kun vauhtia pitää hidastaa esimerkiksi risteysalueella. Ei muuten ole kiva fiilis. Se on ihan äärettömän ahdistavaa, sillä ensimmäistä kertaa sä tiedät sen, kuinka kipeää se törmäys käy. Kolarista on nyt kulunut kuutisen viikkoa ja se ahdistava tunne valtaa mut edelleen joka kerta, kun joku auto on liian lähellä. Etenkin näin talvipakkasilla, kun tie on liukas eikä autoa saa pysähtymään riittävän nopeasti, vaikka sen jarrupolkimen päällä seisoisi koko painollansa. 

Ton kolarin jälkeen mä olen ollut ihan äärettömän tarkka omasta ajamisestani. Muistan pitää riittävät turvavälit, ajan mutkissa riittävän hitaasti, käytän vilkkua ajoissa, jotta takana olevat tietää mihin olen menossa ja niin edelleen. Mä teen kaikkeni, jotta mulle ei autoillessa kävisi enää vahinkoja – ei itse aiheuttamiani eikä muiden aiheuttamia. Se ei kuitenkaan riitä, vaan liikenteessä kaikkien pitää kantaa kortensa kekoon. 

Suomalaisten liikennekäyttäytymisessä olisi paljon kehitettävää ja mä toivon, että tämä postaus herättelisi just sut kiinnittämään huomiota omaan ajamiseesi. Omaa haavoittuvuutta ei tule ajateltua liikenteessä kunnolla ennen kuin jotain sattuu. Tai en mä ainakaan osannut ajatella. Mä toivon myös jokaisen kuskin ymmärtävän sen, että jos ja kun vahinkoja sattuu, niin niistä pitää kantaa vastuu. Kukaan tuskin tahallaan ajaa pahki toiseen autoon, mutta silloin vähintä mitä voi tehdä on pysähtyä, tsekata ettei kenellekään käynyt pahasti ja myöntää oma virheensä.

Kuvat: Pixabay

Loading Likes...