Alkuvuoden kuulumiset

Edellisestä kuulumispostauksesta on kulunut jälleen sen verran kauan, että nyt on hyvä aika päivittää kuulumisia. Alkuvuosi on mennyt todella vauhdikkaasti, vaikka sainkin “lomailla” koko tammikuun. Tuo “lomailu” oli kuitenkin sen verran kipujen ja kolotusten täyttämää, ettei se oikein mahdollistanut esimerkiksi tehokasta opiskelua vaan päivät meni muutaman tunnin opiskelun jälkeen hyvin pitkälti makuuasennossa Netflixiä katsellen.

Helmikuun alussa kolarin aiheuttamat kivut ja kolotukset alkoivat olla jo vähäisempiä ja pääsin palaamaan sairaslomaltani takaisin töihin ja aloittamaan täysipainoisen opiskelunkin. Sen jälkeen arki onkin ollut melkoisen vauhdikasta, mutta sitä kerkesin jo kaivatakkin! Kouluviikkojen aikana teen yleensä korkeintaan muutaman työvuoron ja etäviikoilla kolmesta neljään. Tammikuun hiljaisemman opiskelutahdin myötä tekemistä kertyi helmikuun puolelle aika paljon ja niiden rästien myötä olenkin saanut opiskella kuluneet viikot lähes yötä päivää ja tekemistä on edelleen paljon, kun tehtävien palautuspäivät lähestyvät vääjäämättä. 

Opiskelu on mielekkäämpää ja mukavampaa kuin varmaan koskaan ennen ja uusien asioiden oppiminen käynnistää loputtoman tiedonjanon. Luentotallenteita ja videoita katsoessa saattaa menettää ajantajun ja huomata kolmen tunnin jälkeen, että ohhoh kello onkin jo vaikka kuinka paljon ja olisi muutakin tekemistä kuin opiskelu. Esimerkiksi mun ruokapöytä on ollut viimeiset pari viikkoa täynnä koulukirjoja ja erinäisiä lappuja, mutta eipä se oikeastaan ole hirveästi edes häirinnyt. Kaikki aika on kulunut joko töissä tai opiskellessa, niin ovatpahan matskut ainakin helposti ja nopeasti saatavissa eikä niitä tarvitse joka kerta kaivaa jostain laatikosta. 

Käynnissä oleviin olympialaisiin en ole ehtinyt perehtyä kovinkaan paljoa, vaikka yleensä urheilua tuleekin seurattua melko tiiviisti. Muutamat hiihdot ja lätkäpelit olen ehtinyt sivusilmällä seurata, mutta siihenpä se on jäänytkin.

Viime viikkoina vapaapäivä on ollut mulle ihan täysin tuntematon käsite ja näyttää vähän siltä, että tällä tyylillä mennään vielä pari seuraavaakin viikkoa, mutta hiihtolomaviikolle olen varannut itselleni pidemmän vapaan töistä ja tarkoitus olisi, että silloin saisi pidettyä edes parin päivän tauon opiskeluistakin. Kevät tulee olemaan kiireinen, mutta onneksi kesällä on tiedossa palkallinen kesäloma!

Miten sun alkuvuosi on lähtenyt käyntiin? 🙂

PSST! Voi olla, että ensi viikolla ei tule kuin yksi postaus, sillä meillä on lähiviikko, enkä luultavasti alkuviikosta kerkeä mitään kirjoittelemaan. 

Loading Likes...

Ensimmäinen postaus op.mediassa

Puhuin tämän kuun alussa Helsingin reissustani ja kerroin, että reissun päätarkoituksena oli vierailu OPn pääkonttorilla Helsingin Vallilassa. Meille järjestettiin Vallilassa briiffausilta, johon osallistui OPn tämän vuoden omistaja-asiakasbloggaajat. Kerroin postauksessa olevani ensimmäinen bloggaaja, jonka postaus julkaistaan op.mediassa ja postaukseni on julkaistu tänään. Ensimmäinen postaukseni käsittelee opiskelijan rahankäyttöä ja jaan postauksessa viisi vinkkiä siihen, miten rahat saa riittämään, kun elää opiskelijabudjetilla. Postauksen löydät op.mediasta (linkki).

Meistä kuvattiin vierailun aikana myös pieni esittelyvideo, joka löytyy OPn sosiaalisista medioista ja op.media-sivustolta. Videon löydät täältä.

Kirjoitin viime viikon sunnuntaina tuon op.mediassa olevan postauksen ja sen innoittamana julkaisin vähän samaa aihetta käsittelevän postauksen täällä omassa blogissanikin. Jos et ole vielä lukenut postausta siitä, miten vähentää ruokaan kuluvaa rahaa, niin käy ihmeessä tsekkaamassa sekin! 🙂

Mukavaa loppuviikkoa! 🙂

 

Loading Likes...

Välivuosi

Mä olen puhunut täällä blogissa paljon opiskelusta ja kouluun hakemisesta. Tänään ajattelin puhua välivuodesta, koska se tuntuu olevan joillekin tosi iso mörkö, joka halutaan välttää keinolla millä hyvänsä. Mä pidin lukion jälkeen välivuoden, vaikka jossain vaiheessa lukion aikana olin ehdottomasti sitä mieltä, että niin ei tule tapahtumaan. Abivuosi oli kuitenkin todella rankka ja kevään viimeisten kirjoitusten jälkeen olin niin väsynyt ettei pääsykokeisiin valmistautumisesta tullut yhtään mitään. Siinä vaiheessa välivuosi alkoi tuntua ihanalta mahdollisuudelta irroittautua opiskeluelämästä hetkeksi ja saada jalka työelämän oven väliin.

Mulla oli tiedossa työkokeilupaikka kesän ajaksi jo oikeastaan tammikuussa. Olin silloin seurakunnan isosena ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja ehdotti mahdollisuutta työskennellä kesän ajan nuorisotyön parissa. Kolmen kuukauden työkokeilun jälkeen mun virkailija työkkärissä päätti, että kun olen hakenut lääkikseen, niin en tarvitse enempää työkokemusta nuorisotyöstä vaan mun täytyy etsiä toinen työkokeilupaikka. Olin jo pidemmän aikaa halunnut päästä tutustumaan kaupan alaan ja hainkin työkokeiluun erääseen kauppaan, jonne pääsin uuteen kolmen kuukauden mittaiseen työkokeiluun. Se työkokeilu ja kolme kuukautta “riistopalkalla” tuotti tulosta, sillä sama firma maksaa mun palkan vielä näin neljä vuotta myöhemminkin. Mun kai pitäisi siis olla kiitollinen sille työkkärin virkailijalle, vaikka sen toiminta silloin tuntui tosi epäreilulta ja ikävältä.

Mä olin lukion jälkeen ihan tosi väsynyt. Tarkemmin ajateltuna olin ihan burnoutin partaalla ellen jopa oikeasti loppuunpalanut. Kun yritin kirjoitusten jälkeen avata pääsykoekirjat, mua ahdisti aivan suunnattomasti. Lukemisesta ei tullut yhtään mitään ja välillä musta tuntui, että paniikkikohtauksen saaminen oli kiinni ihan sekunneista. Mulla ei siis ole paniikkihäiriötä tai muuta vastaavaa, vaan olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt, että se aiheutti monenlaisia oireita. Aikaa meni tosi pitkälle syksyyn ennen kuin musta alkoi tuntua siltä, että aloin olla taas oma itseni.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, että miten mun olisi kannattanut välivuoteni viettää. Olisiko mun pitänyt lähteä ulkomaille pidemmäksi aikaa vai oliko työkokemuksen kartuttaminen parempi vaihtoehto. Olen tullut siihen tulokseen, että ilman nykyiseen työpaikkaani sitoutumista mun elämä tälläkin hetkellä saattaisi olla hyvinkin erilaista. Mulla on kuitenkin jo melkein neljä vuotta ollut työpaikka, josta olen lähtenyt toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja johon mut on otettu avosylin takaisin, kun olen palannut Ouluun. Mun ei ole tarvinnut stressata kesätöistä eikä opiskelujen aikaisesta toimeentulosta oikeastaan missään välissä. Mä olen päässyt osaksi ihan huippua työporukkaa ja toivon, että saan olla osa sitä tiimiä siihen asti, kun vihdoin pääsen oman alani töihin.

Välivuoden aikana sain kerättyä voimia ja motivaatiota jatko-opintoihin ja miettiä sitä, mitä oikeasti haluan tulevaisuudeltani. Sain tukkukaupalla kokemusta työelämästä, asiakaspalvelutyöstä, elämästä ylipäätään ja pääsin kurkkaamaan miltä “aikuisten elämä” näyttää. 18-vuotias ylioppilashan on todellisuudessa ihan lapsi, vaikka silloin tuntee olevansa aikuisempi kuin koskaan. Kun muistelee sitä aikaa näin 22-vuotiaana, niin ei voi kun nauraa.

Kuva: Rosa Säkkinen

Mun mielestä välivuosi on se hetki, jolloin pitää nauttia elämästä ja tehdä just sitä, mikä itsestä parhaimmalta tuntuu! Jos sä haluat reissata, niin reissaa. Jos haluat kokeilla jotain työtä, niin työkokeilun kautta se on helppoa! Välivuosi tarjoaa paljon mahdollisuuksia, jotka kannattaa hyödyntää, kun on vielä nuori ja pystyy tekemään just niin kuin itse haluaa.

Mulle välivuosi lukion jälkeen tuli todella tarpeeseen ja uskon saman pätevän monien muidenkin kohdalla, mutta kaikki eivät sitä tarvitse. Mulla on kavereita, jotka jatkoivat suoraan lukiosta korkeakouluun ja valmistuvat puolentoista vuoden päästä maistereiksi yliopistosta. Mulla on myös kavereita, jotka menivät lukiosta suoraan jatko-opiskelemaan ja ovat pitäneet välivuoden sitten korkeakouluopintojen aikana. Mahdollisuuksia on siis monia ja jokaiselle varmasti löytyy se paras vaihtoehto. Haluan kuitenkin sanoa, että vaikka susta voi tuntua välivuoden olevan suuri epäonnistuminen ja suorastaan katastrofi, niin kannattaa mieluummin ajatella se mahdollisuutena nähdä ja kokea jotain sellaista, mitä ei opiskelijaelämän aikana pääse kokemaan.

Kuva: Rosa Säkkinen

Loading Likes...

Oletko koskaan ajatellut miltä tuntuu, kun autot törmää?

Ootko sä koskaan ajatellut miltä tuntuu, kun toinen auto ajaa sun perään tai kylkeen? Oli vauhtia vähän tai vähän enemmän, se tuntuu kaikkea muuta kuin mukavalta. 

Mä olin joulukuun lopussa autokolarissa. Mun perään ajoi auto, joka oli selkeästi mun autoa painavampi ja jolla oli nopeutta kaksi kertaa sen verran mitä mulla oli – törmäyksessä siirtyi siis suuri määrä energiaa. Tämän kolarin jälkeen mun ajatusmaailma autolla ajamisesta on muuttunut todella paljon. Ajattelin ensin, etten asiasta puhu julkisesti mitään, mutta viikkojen pohdinnan jälkeen haluan nostaa esiin mitä nykyään pyörii mun mielessä ihan joka kerta, kun autossa istun.

Mä olen ajanut autoa ensimmäisen kerran silloin, kun mun jalat ylsi penkiltä polkimille ja pää oli sen verran korkealla, että näin ratin yli eteeni eli siis joskus kymmenen vuotiaana. Kun olin 14-vuotias, mä ja mun veli saatiin mummolan pellolle peltoautot, joilla ajettiin pellolla milloin ympyrää ja milloin ristiin rastiin. Olen siis tottunut ajamiseen ja koen, että mun auton käsittelytaidot on hyvää luokkaa.

Kun jotakin asiaa on harjoitellut pitkään ja kokee osaavansa sen, itseluottamus tottakai kasvaa ja sen asian tekeminen tuntuu hyvältä. Mä olen aina tykännyt ajamisesta ja ollut itsevarma kuljettaja. Olen tiedostanut omat taitoni, ajanut niiden mukaan ja uskaltanut myöntää, jos joku ei suju (kuten peräkärryn kanssa peruuttaminen – ei sitten yhtään mun juttu). Koska en ole lähelläkään täydellistä, välillä on tullut myös tehtyä tyhmiä ohituksia tai pidettyä liian lyhyttä turvaväliä jne.

Ennen kolaria mä en välittänyt, jos takana oleva piti lyhyttä turvaväliä tai kuski, jonka kyydissä olin, ajoi liian lähellä edellä olevaa autoa tai ajoi ylinopeutta. Saatoin ajaessa keskittyä johonkin ihan epäolennaiseen asiaan ja hoksata yhtäkkiä, että “ei hitto, mä en ole keskittynyt ajamiseen kunnolla viimeiseen kahteen minuuttiin”. Talven liukkailla saatoin ajaa mutkaan liiallisella tilannenopeudella, jolloin auton perä lähti luisuun tai saatoin osoittaa kääntymisaikeeni vilkulla liian myöhään. Kaikki ihan perusasioita, joista puhutaan ajokoulussa jatkuvasti.

Mä en tiedä, mikä oli syynä sille, että se auto ajoi mun perään, sillä kuski pakeni paikalta. En tiedä räpläsikö se kuski puhelinta, oliko se kännissä, keskittyikö se johonkin epäolennaiseen vai mitä, mutta sen tiedän, että se törmäys tuntui todella pahalta, sillä mä en osannut varautua siihen yhtään. Mä huomasin sen auton valot mun taustapeilissä murtosekunti ennen törmäystä enkä ehtinyt tehdä yhtikäs mitään.

Mulla ei ollut sen kolarin jälkeen pelkoja ajamista tai auton kyydissä olemista kohtaan, kunnes tuli ensimmäisen kerran se hetki, kun joku ajoi takana liian lähellä. Se tunne, kun sun päätä, niskaa, kaulaa ja selkää särkee jo valmiiksi, ajat autoa ja näet taustapeilistä, että takana oleva auto on todella lähellä ja tulee vain entistä lähemmäs aina, kun vauhtia pitää hidastaa esimerkiksi risteysalueella. Ei muuten ole kiva fiilis. Se on ihan äärettömän ahdistavaa, sillä ensimmäistä kertaa sä tiedät sen, kuinka kipeää se törmäys käy. Kolarista on nyt kulunut kuutisen viikkoa ja se ahdistava tunne valtaa mut edelleen joka kerta, kun joku auto on liian lähellä. Etenkin näin talvipakkasilla, kun tie on liukas eikä autoa saa pysähtymään riittävän nopeasti, vaikka sen jarrupolkimen päällä seisoisi koko painollansa. 

Ton kolarin jälkeen mä olen ollut ihan äärettömän tarkka omasta ajamisestani. Muistan pitää riittävät turvavälit, ajan mutkissa riittävän hitaasti, käytän vilkkua ajoissa, jotta takana olevat tietää mihin olen menossa ja niin edelleen. Mä teen kaikkeni, jotta mulle ei autoillessa kävisi enää vahinkoja – ei itse aiheuttamiani eikä muiden aiheuttamia. Se ei kuitenkaan riitä, vaan liikenteessä kaikkien pitää kantaa kortensa kekoon. 

Suomalaisten liikennekäyttäytymisessä olisi paljon kehitettävää ja mä toivon, että tämä postaus herättelisi just sut kiinnittämään huomiota omaan ajamiseesi. Omaa haavoittuvuutta ei tule ajateltua liikenteessä kunnolla ennen kuin jotain sattuu. Tai en mä ainakaan osannut ajatella. Mä toivon myös jokaisen kuskin ymmärtävän sen, että jos ja kun vahinkoja sattuu, niin niistä pitää kantaa vastuu. Kukaan tuskin tahallaan ajaa pahki toiseen autoon, mutta silloin vähintä mitä voi tehdä on pysähtyä, tsekata ettei kenellekään käynyt pahasti ja myöntää oma virheensä.

Kuvat: Pixabay

Loading Likes...

Päivä Helsingissä

Mun Instagramia seuraavat saattoivat huomatakin, että vietin eilisen päivän Helsingissä. Mut valittiin joulukuussa OPn omistaja-asiakasbloggaajaksi ja eilen meillä oli siihen liittyvä briiffausilta OPn pääkonttorilla Helsingissä. 

Mä lensin Helsinkiin päivälennolla, kerkesin shoppailla pari tuntia ja sen jälkeen hurautin Kampista bussilla Vallilaan OPn pääkonttorille, joka oli muuten aika hulppean näköinen mesta niin sisältä kuin ulkoakin. Meiltä täältä Oulusta ei taida löytyä mitään siihen verrattavaakaan..

Mä käyn Helsingissä keskimäärin kerran tai kahdesti vuodessa, joten ihan kuukausittaista herkkua ei tuo pääkaupungissa pyöriminen mulle ole. Tottakai otin reissusta kaiken ilon irti ja shoppailin pääasiassa sellaisissa kaupoissa mitä meiltä ei täältä pohjoisesta löydy, kuten Lush, VS, Mango ja Hehku.

Ilta kuluikin tosiaan OPlla briiffauksen ja illallisen merkeissä. Meitä omistaja-asiakasbloggaajia on kymmenen ja tulemme julkaisemaan op.media-sivustolle erilaisia postauksia tämän vuoden aikana. Mä olen vuorossa ensimmäisenä ja mun postausta pääsette lukemaan jo muutaman viikon sisällä. Vinkkaan siitä sitten lisää, kunhan postaus on julki!

Illan päätteeksi mä matkustin junalla päärautatieasemalta lentokentälle ja koska mun lento kotiin lähti vasta puoliltaöin, kävin ottamassa pienet torkut GoSleep-unimunassa. Mun mielestä unimuna on superhauska keksintö ja olin jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla sitä. Kokemus oli hauska ja unimunassa sai hyvin levähdettyä hetken pitkän päivän jälkeen.

Kaiken kaikkiaan päivä Helsingissä oli oikein onnistunut ja oli virkistävä kokemus matkustaa kerrankin ihan yksin, sillä silloin voi käydä juuri siellä missä itse haluaa ja missä järjestyksessä haluaa. Toki kaverinkin kanssa reissaamisessa on omat hyvät puolensa!

Loading Likes...

CiaMes.fi – Tervetuloa!

Heipähei!

Ihan huikea juttu, että just sä olet löytänyt tänne! Oot saapunut siis CiaMes-blogin uudelle alustalle. Aiemminhan CiaMes-blogi löytyi KSML:n Stoori-portaalista, mutta mun haaveena on ollut jo pidemmän aikaa kokonaan oma alusta tälle blogille ja erinäisten syiden takia koin, että nyt olisi erinomainen aika ottaa tämä askel! Täällä sitä nyt sitten ollaan. Kuinka siistiä! 🙂

Blogin osoitteen muuttumisesta huolimatta blogin sisältöön ei ole tulossa muutoksia eli postausten aiheet pyörivät edelleen lifestyleaiheen ympärillä painottuen etenkin tämän kevään ajan opiskelujuttuihin. Toki mukaan mahtuu myös paljon muita postauksia. Tämän omalle alustalle siirtymisen seurauksena sain hirveän määrän uutta intoa bloggaamiseen ja toivonkin sen näkyvän tulevissa postauksissa!

Mä olen käyttänyt useampia tunteja saadakseni tämän uuden blogisivustoni juuri sen näköiseksi kuin mitä sen haluan olevan. Työ on kuitenkin edelleen kesken, joten kehitysehdotuksia ja -vinkkejä otan mielelläni vastaan! Muutoksia tulee varmasti tapahtumaan vielä paljon ennen kuin kaikki on lopullisesti valmista!

Tervetuloa CiaMes.fi-sivustolle!

Kuva: Katja Kuivalainen

Follow my blog with Bloglovin

Loading Likes...

Elämäni aakkoset

Viime kuukausina monissa blogeissa on näkynyt Elämäni aakkoset-postauksia ja mun mielestä niitä on ollut mukava lukea, joten halusin kantaa omankin korteni kekoon ja tehdä vastaavanlaisen postauksen.

Olen kirjoittanut jokaisen kirjaimen kohdalle ensimmäisenä mieleeni tulleen sanan, joten osa sanoista ja asioista voi olla melko mielenkiintoisia. Tämän pidemmittä puheitta, mennään asiaan!

Aurinko. En tykkää auringon ottamisesta, mutta sitäkin enemmän auringon valosta ja lämmöstä.

Blogi. Blogi ja bloggaaminen ovat kuuluneet mun elämää jo monen vuoden ajan ja tää on mulle tosi rakas harrastus.

C-kirjain. Mun nimi alkaa C:llä ja olen ihan äärettömän (lue: turhan) tarkka aina nimeäni kirjoittaessani, että C-kirjaimesta tulee juuri oikean muotoinen. Lyijykynällä kirjoittaessani saatan pyyhkiä C:n pois monta kertaa ennen kuin se on riittävän hyvä 😀

Deutsch. Olen opiskellut saksan kieltä ala-asteen nelosluokalta aina yläasteen loppuun sekä toissa syksynä yhden kurssin yliopistossa, mutta lukuisien vuosien opiskelusta huolimatta unohdan kielen todella nopeasti.

E-kirjat. Olen lukenut jonkin verran e-kirjoja ja musta ne on oikein näppäriä! Toivoisin niiden yleistyvän, sillä erityisesti koulujuttuja tehdessä olisi kätevää, kun kirjallisuus olisi helpommin käytettävissä eikä aina tarvitsisi lainata kirjastosta hirveää läjää kirjoja.

Fantasia. Tyylilaji, josta en pidä yhtään esimerkiksi elokuvissa ja kirjoissa.

Greyn anatomia. Ohjelma, johon olen todella koukussa.

Hillasoppa. Meillä kotona on aina tehty paljon marjasoppia/-kiisseleitä, joista mun ehdoton lemppari on hillasoppa <3.

Iittala. Tykkään Iittalan astioista ja mun keittiön kaapeista löytyykin oikeastaan pelkästään Iittalan astioita.

Juoksumatto. Mun lempilämmittelylaite kuntosalilla.

Kynttilät. Rakastan kynttilöiden polttamista pimeinä talvi-iltoina.

Leipominen. Tykkään leipomisesta ja erityisesti pidän erilaisten makuyhdistelmien kokeilemisesta esimerkiksi täytekakuissa. Välillä kokeilut onnistuu paremmin ja välillä vähän huonommin..

Metsästyskortti. Mä suoritin yläasteella metsästyskortin, mutta en ole sen jälkeen käynyt metsällä kuin muutaman kerran. Kortin suorittaminen olikin siis ehdottoman tarpeellista 😀

Neulominen. Rakastan käsitöiden tekemistä ja erityisesti neulomista. Inspiraation sattuessa saatan neuloa pipon yhdessä päivässä.

Oulu. Mun rakas kotikaupunki.

Piano. Kävin soittotunneilla seiskaluokan alusta lukion kakkosluokan loppuun saakka ja senkin jälkeen soitellut pianoa melko säännöllisesti omaksi ilokseni.

Röntgen. Musta on viimeisen kahden vuoden aikana otettu niin monta röntgen-kuvaa, että mun säteilyannokset huitelee taatusti reippaasti yli ihmisen vuotuisen keskiannoksen.

Suunnistus. Harrastin suunnistusta nuorempana muutaman vuoden ajan ja pidin siitä ihan äärettömän paljon. Viime vuosina suunnistaminen on kuitenkin jäänyt ihan kokonaan, kunnes viime syksynä kävin iltarasteilla ja hurahdin siihen touhuun uudestaan. En meinaa malttaa odottaa kevättä ja iltarastien alkamista.

Treenaaminen. Erityisesti kuntosalilla treenaaminen sekä salibandyn pelaaminen on lähellä mun sydäntä.

Uni. Riittävä unensaanti on mulle tosi tärkeää, sillä liian lyhyiden yöunien jälkeen olen todella väsynyt koko päivän enkä meinaa saada mitään aikaiseksi. Mä tarvin n. 8-10 tuntia unta per yö.

Vyö. Mä inhoan vöiden käyttämistä housuissa ihan yli kaiken. Ostan aina vain sellaisia housuja, jotka ei vaadi vyötä.

Ylioppilas. Mä olen ylioppilas vuosimallia 2014 ja lasken sen yhdeksi mun tähänastisen elämän suurimmaksi saavutukseksi.

Älypuhelin. Mä muistan mun ekan puhelimen, joka oli Nokian 3310. Täytyy sanoa, että onneksi nykyään on keksitty älypuhelimet, joissa on hieman enemmän ominaisuuksia 😀

Öljy. En tiedä miksi öljy on eka sana mikä mulle tulee ö-kirjaimesta mieleen. Ehkä se johtuu mun kemian opiskelutaustasta, sillä öljyä miettiessä mulla alkaa päässä pyöriä lista öljyn kemiallisista ominaisuuksista.

Loading Likes...