Säästökuurin ensimmäiset päivät

Kerroin viikko sitten huhtikuuksi suunnittelemastani säästökuurista. Ajattelin kertoa ensimmäiset kuulumiset jo nyt, hyvin sujuneiden ensimmäisten viiden päivän jälkeen, sillä heikon hetken sattuessa tälläistä postausta on kiva lukea ja saada potkua tiukassa budjetissa pysymiseen.

Ensimmäiset päivät ovat siis sujuneet hyvin. Toki rahankäytössä on edelleen asioita, joista voi kiristää, mutta olen päivä päivältä pyrkinyt miettimään tarkemmin mitä ostan, milloin liikun autolla ja niin edelleen.

Isoimmat jutut, joihin olen näiden ensimmäisten päivien aikana kiinnittänyt huomiota, ovat omien eväiden ottaminen töihin, ylimääräisten tavaroiden ostamatta jättäminen sekä autoilu.

Olen aikaisemmin ollut todella laiska tekemään töihin eväät, vaan olen yleensä aina töihin mennessäni napannut kaupan puolelta valmissalaatin tai syönyt ravintolan puolella lounaan. Tällä viikolla olen kuitenkin tehnyt eväät töihin joko edellisenä iltana tai samana aamuna ja siten säästänyt joka päivä vähintään 4-5 euroa. Se tekee viikossa työpäivien määrästä riippuen jo 12-20 euroa!

Toinen asia, josta olen tällä viikolla säästänyt useampia kymppejä on shoppailu. Mä periaatteessa (lue: kaappi on täynnä farkkuja) tarvisin uudet farkut ja meninkin jo kauppakeskukseen shoppailemaan, mutta onneksi kaupoissa kierrellessäni järki voitti ja poistuin kaupoista tyhjin käsin. Kyseiseltä ostosreissulta lähti mukaan ainoastaan muutamia ruokatarvikkeita ruokakaupan puolelta, joten voin sanoa onnistuneeni erinomaisesti. 

Kolmas asia, johon olen näiden päivien aikana kiinnittänyt huomiota on autolla ajaminen. Tämän suhteen olen ollut melko tarkka jo aiemminkin, sillä pyrin välttämään ylimääräistä ajelua ja hoitamaan kaikki asiat samalla reissulla. Tälläkin viikolla olen hoitanut samalla reissulla aina mahdollisimman monta asiaa ja jättänyt auton kotiin aina kun se on ollut mahdollista. Bensa on kuitenkin kallista ja mun työmatkat on sen verran pitkät, että niihin kuluu jo ihan tarpeeksi bensaa, joten säästän mielelläni sitten muusta liikkumisesta.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että mun vuokra sisältää vesimaksun, joten tässä säästökuurissa mun ei tarvitse kiinnittää huomiota veden kulutukseen. Sen sijaan sähkölaskun maksan joka toinen tai kolmas kuukausi, ja vaikka mun sähkölasku on melko pieni, koen, että mulla on sähkönkulutuksen suhteen vielä jonkin verran säästämisen varaa. Pidän esimerkiksi lamppuja päällä välillä huoneissa, joissa en kyseisellä hetkellä ole, joten jatkossa aion muistaa sammuttaa valot tyhjistä huoneista. Tämä on ehkä suurin asia, johon voi itse vaikuttaa. 

Tällä hetkellä eniten petrattavaa mulla on ehdottomasti ruokaostosten suhteen. Ostan yleensä pääsääntöisesti halppismerkkien elintarvikkeita ja etsin esimerkiksi jauhelihasta halvimman vaihtoehdon, mutta ongelmana on se, että kauppareissuilta yleensä tarttuu mukaan myös heräteostoksia, joita en varsinaisesti tarvitse, kuten suklaapatukka, smoothie tai vissypullo. Mun pitäisi myös tehdä enemmän vertailua kauppojen hintojen suhteen ja löytää se kauppa, josta saan ostokseni halvimmalla. Pitääpäs asettaakin tämän kuukauden tavoitteeksi juuri sen halvimman kaupan löytäminen!

Mun säästökuuri näyttää siis tältä näin muutamien ensimmäisten päivien jälkeen. Oma fiilis on luottavainen ja uskon, että pääsen hyvään alkuun menojen pienentämisessä tämän kuun aikana! Palataan säästökuulumisiin seuraavan kerran muutaman viikon päästä.

Loading Likes...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.